28. joulukuuta 2017

Kirjavuosi 2017 sekä vuoden 2018 tavoitteet

Moikka! Joulu on nyt vietetty ja uusi vuosi lähestyy. Voisin sanoa vuoden 2017 olleen mun lukijan urallani "the"-vuosi, eli hyvin käänteentekevä vuosi. Tässä postauksessa haluan kertoa siis mun kirjavuodesta 2017 ja lukemiseen liittyvistä tavoitteista joita asetan itselleni ensi vuodelle. Tämän vuoden suosikkikirjoista teen vielä oman postauksensa! Aloitetaan muutamasta tilastosta:

- Luin vuonna 2017 40 kirjaa (saatan lukea vielä pari lisää, kun superlukumaraton on nyt käynnissä)
- Luetuista kirjoista 18 oli suomalaiselta kirjailijoilta, yhteensä 24 oli suomeksi ja 16 englanniksi.
- Luin tasan yhden miehen kirjoittaman kirjan. 39 naisen kirjoittamaa.

Kun verrataan vuoteen 2016 jolloin luin 28 kirjaa, joista vain neljä oli suomalaiselta kirjailijalta ja yhteensä kuusi suomeksi, voi huomata käänteen, joka on tapahtunut mun maussa kirjojen suhteen. Kirjablogeihin tutustumisen ja oman blogin aloittamisen myötä olen rakastunut suomalaiseen kirjallisuuteen ja nykyään luen mielummin suomeksi kuin englanniksi! Lisäksi mua kiinnostaa nykyään YA-kirjojen lisäksi myös muu kirjallisuus. En ole jättämässä YA-kirjoja, mutta niin sanotusti laajentamassa horisonttia. Vuosi oli myös siinä mielessä käänteen tekevä, että päätin hylätä haaveeni psykologian opiskelusta ja lähteä tavoittelemaan ehkäpä vielä suurempaa unelmaa: haluan päästä opiskelemaan kirjallisuustiedettä.



Vuodelle 2018 haluan asettaa itselleni kolme tavoitetta:

- Lue paljon klassikoita; niin uusia kuin vanhempiakin. (Harry Potter, Narnia, Hobitti, Jane Austenia, Minna Canthia...) Tähän haasteeseen sopivasti sain joululahjaksi Ylpeyden ja ennakkoluulon, millä mahdollisesti korkkaan vuoden! Oon todella innoissani tästä haasteesta ja mulla onkin jo suuri lista kirjoja mitkä haluan lukea. :D

- Lue kaikki Muumikirjat. Tän vuoden lopulla niin sanotusti löysin Muumikirjat ja rakastuin niihin (sekä Tove Janssoniin). Nyt on kolme luettu, kuusi jäljellä. 

- Lue enemmän niin sanottuja "diverse"-kirjoja, eli siis kirjoja missä on eri uskontoja, etnisiä taustoja, seksuaalisia suuntautumisia ym. edustavia hahmoja. Tämä tavoite mulla oli myös tänä vuonna ja luin 10 kirjaa mitkä itse laittaisin tähän kategoriaan. 

Odotan vuotta 2018 innolla mutta samalla hieman kauhulla. Elämäni tulee muuttumaan aika paljonkin kun päätän lukion keväällä ja siitä sitten jatkan joko yliopistoon täysin uudelle paikkakunnalle (mistä seuraa kotoa muuttaminen) tai pidän välivuoden ja tällöin pitäisi hankkia ihan oikea työpaikka. Hui! 

Millainen vuosi teillä oli lukemisen suhteen? Entä asetatteko tavoitteita ensi vuodelle? :)

4 kommenttia:

  1. Yritän ensi vuonna laittaa kunnolla vauhtiin maailmanympäri-haasteni, eli lukea paljon eri maista. Lisäksi lukulistalle on kertynyt mittaa, ja uutuudetkin olen listannut. Onnea vuoteen, kuulostaa että elät ihanaa aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta haasteelta! Ja kiitos. :)

      Poista
  2. Onpa kiva kuulla vuodestasi, kuulostaa aivan mahtavalta! Minullekin juuri abivuosi oli se käänteentekevä: aloitin kirjabloggaamisen ja lukumakuni muuttui, mietin historian ja psykologian välillä opiskelupaikkaa mutta tajusin, että kirjallisuus on se juttu, mihin suhtaudun kaikkein intohimoisimmin. Hain opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä - ja pääsin opiskelemaan sitä. Nyt kaksi vuotta tuon päätöksen jälkeen se ei kaduta ollenkaan, vaan on ehdottomasti yksi parhaimmista (ja käänteentekevimmistä) päätöksistäni. Hurjasti tsemppiä ja onnea abivuoteen, ylioppilaskirjoituksiin ja jatko-opiskelupaikan hakemiseen! Erityistsemppipeukku kirjallisuustieteelle, se on ihanaa! (Oletko muuten ehtinyt miettiä, mihin yliopistoon hakisit?)

    Hyviltä kuulostavat myös lukusuunnitelmasi ensi vuodelle. Iso suositus Minna Canthille ja Jane Austenille. Omia klassikkosuosikkejani näiden lisäksi ovat Aino Kallas, Charlotte Bronte, Ray Bradbury ja Leo Tolstoi mikäli kaipaat lukuvinkkejä :) Omat lukusuunnitelmani ovat vielä varsin auki, mutta minuakin kiinnostaisi "maailmanvalloitushaaste" ja kirjojen lukeminen laajasti eri maista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mukava kuulla, että kirjallisuustiede oli sulle nappivalinta. :) Tampereeseen oon tällä hetkellä kallistunut, mutta jos en pääse sisään ensi kesänä niin saatan miettiä muitakin vaihtoehtoja.
      Kiitos myös lukuvinkeistä!

      Poista